Arabian mustikat ja mansikat
Arabian mustikat ja mansikat
Kesämetsän varvut sinisine ja punaisine marjoineen ovat siirtyneet maalauksellisiksi koristeiksi Arabian kesämukeihin ja –kulhoihin. Suunnittelija Maija Fagerlundin vahva kädenjälki näkyy mansikka- ja mustikka-aiheisissa astioissa.
- Halusin käyttää vapaan maalauksellista tyyliä marjoihin.
- Marjat ovat vallanneet nämä astiat samalla tavoin kuin meidän mökillä pihan. Marjoja pitää olla paljon – siten, että niitä saa syödä ihan niin paljon kuin huvittaa. Ja tietysti suoraan varvuista, hän lisää.
Marjat kuuluvat Suomen kesään. Ne värittävät mättäät ja luovat kesätunnelmaa. Visuaalisen silmänruoan lisäksi marjat ovat kesäkeittiön herkkuja.
- Kiireettömään kesälomatunnelmaan kuuluvat ehdottomasti marjat. Meidän kesämökin piha on käytännössä katsoen metsää – mustikoita kasvaa jokapuolella. Mökkilomapäivään kuuluukin se, että mustikoita poimitaan jo aamulla puuron päälle suoraan pihasta. Päivällä paistetaan pihalla muurinpohjapannulettuja ja poimitaan mustikoita lettujen päälle. Sitten istutaan syömään mustikoiden ympäröimään pihapöytään, Maija kertoo kesäpäivistään.
- Maa täynnä marjoja symboloi minulle täydellistä ja rauhallista kesälomapäivää, hän jatkaa.
Maijan suunnittelemien lautaskoristeiden päältä maistuvat myös kesän marjapiirakat.
- Yksi kesäherkuistani on mustikkapiirakka. Keksin siitä usein erilaisia versioita – hyvä piirakka syntyy, kun käyttää ruisjauhoja, Maija paljastaa.
Suositushinnat:
Muki 0,3 L mustikka 16,90 €
Muki 0,3 L mansikka 16,90 €
Lautanen 19 cm mustikka 19,90 €
Lautanen 19 cm mansikka 19,90 €
Keittiöpurkki 0,7 L mustikka 27,90 €
Keittiöpurkki 0,7 L mansikka 27,90 €
Servetit 33*33 cm mustikka 4,90 €
Servetit 33*33 cm mansikka 4,90 €
Mansikka ja Mustikka –astiat ovat sesonkituotteita ja niitä on myynnissä vko 19 alkaen aina 31.8.2010 asti tai niin kauan kuin tuotteita riittää.
Lisätietoja ja kuvapyynnöt:
Elise Kovanen
Viestintäpäällikkö
Puh. 0204 39 5431
etunimi.sukunimi@fiskars.com
www.arabia.fi
Liitetiedostot: ( PDF )