Kristina Riska

Muotoilijat A-Ö

Kristina Riska (1960) on työskennellyt Arabialla ensimmäistä kertaa vuonna 1984. Hän on keskittynyt luomaan ennen kaikkea keraamisia uniikkiteoksia. Riska on kuitenkin tehnyt myös sarjatuotantoon esineitä. Hyvä esimerkki näistä on Arabian huippu suosittu KoKo-astiasarja, jonka Kristina suunnitteli yhdessä Kati Tuominen-Niittylän kanssa. Kristina Riska on vastaanottanut Suomi-palkinnon vuonna 1995. Hän sai samana vuonna myös Medaglia D’oro Della Confederazione Libere Associazioni Artigiane Italiane Di Milano, Faenza, Italia. Vuonna 2002 Kristina sai Minon hopea mitalin.

” Taiteelle pitää olla aina syy, kimmoke, joka saa taiteilijan tekemään teoksen. Omat taideteokseni ovat sisäisiä kuvia, joille annan muodon. Suhteeni materiaaliin on yritys tehdä siitä mahdotonta. Se tekee keramiikan työstämisestä hyvin haasteellista. Teoksissani ruma ja kaunis ovat aina rinnakkain.”

”Estetiikan kannalta ajatellen erityisesti arkkitehtuuri merkitsee minulle paljon. Myös historia ja ympäristö tuovat omat kiintoisat puolensa esille – varsinkin ihmisten tekemät jäljet niihin.”

”Yksi mieleenpainuvin näyttely oli vuonna 1991 Kluuvin galleriassa yhdessä arkkitehtimieheni, Kimmo Frimanin kanssa. Näyttelyssä ollut valtava, 15 metrinen Meandra-teos vapautti minut astiamuodosta, joka mahdollisti uudenlaisen lähestymistavan keramiikan muotoiluun.”

Copyright  © 2012 Iittala Group   Käyttöehdot