Pekka Paikkari

Muotoilijat A-Ö

Pekka Paikkari (1960) on toiminut Arabialla vuodesta 1983 lähtien. Vuosien varrella hän on työskennellyt niin sarjatuotannon kuin uniikkikeramiikan kanssa. Paikkarin eräs kiinnostuksen kohde on suurten julkisten teosten tekeminen. Yksi merkittävimmistä julkisista teoksista on CATARACTA. Se on noin 350 neliömetrinen taideteoskokonaisuus, joka on suunniteltu Arabianrantaan arkkitehtitoimisto Siven&Takalan suunnitteleman asunto-osakeyhtiö Loppukirin julkisivuun.

”Minulle ihmisen läsnäolo on taiteen perusta. Savi on ilmaisuvälineenä muuntuva ja pitää jo itsessään sisällään ajan historian. Taiteilijana rakennan teoksissani päättymätöntä tarinaa. Riippumatta siitä, onko taideteos rakennuksen julkisivussa tai monista osista koostuva installaatio, katsojan ja teoksen välinen vuoropuhelu määrittelee sen lopullisen muodon.”

Pekka Paikkari on järjestänyt useita yksityisnäyttelyitä ja osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin. Vuonna 1989 hän sai III-palkinnon Helsingin oikeustalon taidekilpailussa ja vuonna 1993 hänet palkittiin International Biennal of Ceramics, Faenzassa, Italiassa (Fondatzione Cassa di Risparmio di Ravenna).

Copyright  © 2012 Iittala Group   Käyttöehdot